Samanaikaisesti Uuden Seelannin Christchurchin traagisten terrori-iskujen kanssa Resalat islamilaisen yhdyskunnan seiniä töhrittiin useaan otteeseen islamofobisilla ja väkivaltaan yllyttävillä törkyviesteillä. Eri uskonnolliset yhteisöt ja kaikenlaiset kansalaiset nopeasti kerääntyivät yhdessä pesemään viestit pois, mutta katsottiin, että vielä enemmänkin voitaisiin tehdä laajemman islamofobisen ilmapiirin vastustamiseksi. Huolestuneet kansalaiset järjestivätkin siis Resalatin edessä tempauksen nimellä #kaveriaeijätetä, jossa ihmiset tulivat osoittamaan Suomelle ja maailmalle, että vihapuheella ei ole tilaa tässä maassa.

Tapahtumassa ihmiset saivat kirjoittaa oman rauhan ja rakkauden viestinsä, jonka pystyivät laittaa roikkumaan moskeijan aidalle. Lyhyitä puheenvuoroja myös pitivät monet eri kansalaiset eri uskontokunnista ja poliittisista puolueista. Puhuja lista on alla. Resalat kiittää lämpimästi kaikkia järjestäjiä ja osallistujia.



Tarja Mankkinen, Sisäministeriö, poliisiosaston kehittämispäällikkö

Martti Häkkänen, Mikaelin kirkon kirkkoherra

Mina Bahmanpour, Mahdin Nuoret ry puheenjohtaja


Nahla Hewidy, Numu Helsingin puheenjohtaja


Suldaan Said Ahmed, Vasemmistoliiton ehdokas


Eeva Kärkkäinen, Keskustan ehdokas


Oula Silvennoinen, Vihreiden ehdokas


Habiba Ali, SDP:n ehdokas


Ajak Majok, Vasemmistoliiton ehdokas


Ozan Yanar, Kansanedustaja, vihreät


Abdirahim Husu Hussein, SDP:n ehdokas


Hussein Al-Taee SDP:n ehdokas


Ina Mikkola, Toimittaja


Hassan Maikal, Räppäri


Elina Hirvonen, Kirjailija/toimittaja


Samuli Suonpää, Toimittaja


Abbas Bahmanpour, Resalat islamilaisen yhdyskunnan imaami

Erja Varis, Suomen Buddhalainen Unioni


Omer Hussein Muhammed, Rabita islamilainen yhdyskunta

Dharam Nivas Kaur Khalsa, Suomen Sikhit

Helsingin juutalaisten seurakunnan tervehdys, lukijana Heidi Rautionmaa