Profeetta Muhammad (s)

Profeetta Muhammad (s) oli viimeinen Jumalan lähettiläs, joka eli vuosina 570-632. Profeetta Muhammadin (s) kautta ilmestyi Koraani, muslimien pyhä kirja. Monissa arvioissa Muhammedia on pidetty kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana ihmisenä. Minkälainen Profeetta Muhammad (s) siis oli? Seuraavat mainitut kuvaukset Profeetta Muhammadista (s) on koonnut ‘Allamah Tabataba’i kirjassaan Sunan al-Nabi, joka on hiljaittain käännetty myös englannin kielelle.

On välitetty Ibn Shahr Ashubin teoksessa al-Manaqib, Tirmidhin teoksessa al-Shama’il, Tabarin Ta’rikhissa, Zamakhsharin al-Fa’iqissa ja Fattalin al-Raudhassa:

”Hän oli kunnioitettu ihmisten silmissä ja rakas heidän sydämissään. Hänen kasvonsa loistivat kuin täysikuu, kirkaat ja vaaleat ja myös hieman punertavat. Hän ei ollut liian laiha, eikä ylipainoinen. Hänellä oli valkea otsa ja miellyttävät kasvot. Hänen silmänsä valkuaiset olivat erittäin valkoista ja pupillit hyvin mustat. Hänen silmäluomiensa reunat olivat tummat ja hänellä oli pitkät ja ohuet kulmakarvat.

Hänen päänsä oli kohtuullisen kookas ja sopusuhtainen ja hän oli sopivan pituinen. Hänen otsansa oli leveä ja nenän silta hieman kohonnut. Hänen silmiensä valkuaisissa pystyi havaitsemaan hieman punaista. Hänen kulmakarvansa olivat yhdistyneet ja hänellä oli pehmeät ja vaaleat posket, pitkät ja leveät käsivarret, leveät ja kookkaat hartiot, vahvat kädet ja kohtuullisen suuret jalat.

Hänen rintansa oli karvaton ja jalan pohjat kaarevat keskeltä. Hänen selkärankansa lähellä näkyi juovia. Hänellä oli pitkät ripset, tuuhea parta ja viikset, mustat ja valkoiset hiukset, täydellisesti muotoutunut suu ja nenä, hienot valkeat ja selkeästi erottuneet hampaat, oheat hiukset ja hänellä oli rintansa keskiosasta napaan hienoja hiuksia. Hänellä oli sopusuhtainen ruumiinrakenne. Hänen vatsansa oli hänen rintansa tasolla ja hänellä oli leveä rintakehä. Hänen kaulansa oli kaunis kuin täydellistä hopeaa.”

Saduq kertoo kirjassaan Ma’ani al-Akhbar Imam Hasanin (rh) pyytäneen Hind Abi Halahin kuvailevan hänelle Profeettaa (s):

”Profeetta (s) oli kunnioitettu ja rakastettu. Hänen kasvot loistivat kuin täysikuu (…) kun hän käveli hän nosti jalkansa maasta ja nojasi eteenpäin, ottaen pehmeitä askelia. Hän käveli reipaasti aivan kuten olisi mennyt alamäkeä. Kun hän kääntyi jotakuta kohti hän kääntyi koko ruumiillansa (eikä vain kääntänyt päätänsä). Hänen katseensa oli matalalla, katsoen maata kauemmin kuin taivasta. Hän katsoi ympärilleen lyhyillä katseilla. Hän oli ensimmäinen tervehtimään ketä tahansa tapasi.”

Hän sitten sanoi kuvaile ”minulle hänen puhettaan”. Hän vastasi:

”Hän oli alati alakuloinen, syvässä ajatuksessa eikä koskaan rentona. Hän oli hiljaan pitkiä aikavälejä. Hän ei koskaan puhunnut tarpeettomasti. Hän aloitti ja lopetti sanansa kaunopuheisesti. Hänen keskustelunsa oli aiheellista ja ytimekästä ilman turhuutta, mutta siitä ei puuttunut tarpeellisia yksityiskohtia myöskään. Hän puhui kohteliaasti eikä koskaan töykeästi tai karkeasti. Hän piti pieniäkin siunauksia suurina, eikä koskaan valittanut niistä. Hän ei kuitenkaan arvostellut tai ylistänyt mitä maistoi.

Maailma ja sen pettymykset eivät koskaan tehneet häntä vihaiseksi. Kuitenkin jos jonkun oikeudet anastettiin hän suuttui siten, ettei kukaan voinnut häntä tunnistaa, eikä häntä estänyt mikään auttamasta tätä. Kun hän osoitti jotakin kohti, teki hän niin koko kädellään ja yllättyessään hän käänsi kämmenensä ylös. Puhuessaan tapasi hän pitää kiinni käsistään ja taputtaa vasemman peukalonsa taka-osaa oikealla kämmenellään. Suuttuessaan käänsi hän kasvonsa poispäin ja ärsyyntyessään katsoi hän alaspäin. Nauraessaan hänellä oli suuri hymy ja hänen hampaansa välkkyivät kuin jäärakeet. ”

Imam Hasan (rh) sanoi ”pidin tämän salassa Husainilta jonkin aikaan, mutta kertoessani hänelle tästä sain selville, että hän tiesikin jo tästä ennen minua. Kysyin häneltä asiaa koskien ja hän kertoi kysyneensä isältään Profeetta (s) koskien, kotona ja ulkona, kuinka hän istui ja miltä hän näytti, eikä hän jättänyt mitään mainitsematta.”

Imam Husain (rh) sanoi: ”kysyin isältäni Profeetan (s) käytöksestä käydessään sisään kotiinsa.” Hän sanoi:

”Hän tuli kotiin kun tahtoi ja jakoi aikansa siellä kolmeen osaan: osa Jumalalle, osa perheelle ja osa itselleen. Osan, joka oli hänelle itselleen jakoi hän itsensä ja ihmisten kesken, pitäen oman osansa tästä taas erityisten ystäviensä kanssa olemiseen ja toisen osan yleiselle kansalle, eikä tästä jäännyt mitään hänelle itselleen. Siitä ajasta joka oli yleisille tapaamisille hänen tapansa oli suosia merkittäviä henkilöitä, jotka hän luokitteli heidän uskovaisuudensa mukaan. Heistä osalla oli tarve, joillakin kaksi, joillakin enemmän, näitä hän auttoi siinä määrin mikä oli heille hyväksi. Hän kysyi heiltä yhteisöä ja sen tarpeita koskien ja tapasi sanoa: Paikalla olevien tulisi ilmoittaa poissaoleville. Kertokaa minulle myös heidän tarpeista, jotka eivät itse kykene minulle näistä ilmoittamaan. Totisesti, hän joka ilmoittaa päätösvallassa olevalle sellaisen tarpeesta, joka ei itse kykene tästä ilmoittamaan, tekee Jumala hänen askelensa vakaaksi Tuomionpäivänä.” Muuta kuin tätä ei hänen luonaan saannut keskustella, eikä hän hyväksynnyt keneltäkään muuta kuin tätä. He tulivat oppimaan, eivätkä erkaantuneet kunnes saivat sitä ja lähtivät sieltä muita opastamaan.”

Kysyin häneltä jalon Lähettilään (s) käytöksestä talon ulkopuolella – millaista se oli? Hän vastasi:

”Profeetta (s) oli hiljaa paitsi silloin kun hänen oli tarve puhua. Hän oli mukava ihmisiä kohtaan eikä tekisi mitään ajaakseen heitä pois. Hän kunnioitti jokaisen yhteisön kunniakkaita henkilöitä ja asetti heidät johtaviin asemiin omissa yhteisöissään. Hän oli varoivainen ihmisten keskuudessa ja huolellinen jottei koskaan olisi töykeä tai kääntyisi pois äreänä. Hän kysyi tovereidensä voinnin perään ja kysyi ihmisiltä heille tärkeiden ihmisten voinnista. Hän kehui hyviä tekoja ja kehotti niihin ja tuomitsi ja arvosteli pahoja. Hän oli järkkymättömästi maltillinen tavoissaan. Hän ei koskaan ollut välinpitämätön ihmisiä kohtaan pelkeän heidä harhaantumista oikealta tieltä. Hän ei koskaan hyväksynnyt vähempää kuin totuutta tai ylittänyt sitä. Hänen lähellään olevat olivat parhaita ihmisiä. Näistä parhaat olivat hänen mielestään ne, jotka antoivat enemmän neuvoja ja ohjausta muslimeille ja kaikista kunniakkaimmat olivat ne, jotka avuliaita ja välittivät.”

Sitten kysyin häneltä, ”kuinka hän tapasi istua?”

”Hän ei istunut tai seissyt elleikö olisi muistanut Jumalaa. Hän ei koskaan varannut itsellensä tiettyä istumapaikkaa ja kielsi muita myös tekemästä niin. Kun hän saapui kokoontumiseen, istui hän minne tahansa oli vapaa paikka ja kehotti muita samaan. Hän salli kaikille hänen kanssaan istuville mahdollisuuden (puhua) ilman, että suosisi yhtä ylitse toisten. Kun joku tuli istumaan hänen luokseen hän pysyi istuuntuneena kunnes tämä lähti hänen luotaan. Jos joku pyysi häneltä jotakin antoi hän tälle juuri sen mitä pyysikin ja jos hänellä ei ollut antaa sitä tarjosi hän sen sijaan kauniita sanoja. Ihmiset olivat niin tyytyneitä häneen, että hänestä tuli heille kuin isä ja hän kohteli heitä kaikkia tasa-arvoisesti. Hänen kokoontumisensa olivat kohteliaisuuden, suvaitsevaisuuden, rehellisyyden ja luottamuksen merkitsemiä. Kukaan ei korottanut ääntänsä niissä eikä moittinut toisia. Kenenkään virheitä ei mainittu kokoontumisien ulkopuolella. Kokoontumisissa olevat kohteliaita toinen toistansa kohtaan ja löysivät yhteyden hurskaudesta. He olivat nöyriä, kunnioittavia vanhempia kohtaan, armeliaita nuorempia kohtaan, anteliaita tarpeessa olevia kohtaan ja vastaanottavia vieraita kohtaan.”

Kysyin sitten ”kuinka hän oli heidän kanssaan, jotka olivat hänen seurassaan?” Hän sanoi:

”Hän oli aina hyvätuulinen, leppoinen, lähestyttävissä oleva, ja kohtelias. Hän ei koskaan ollut töykeä tai tyly. Hän ei koskaan naurannut kovaan ääneen, tai puhunnut karkeasti tai rivosti, eikä etsinyt vikoja muista eikä imarrellut ketään … Hän piti kolme asiaa loitolla itsestään: riitelyn, puheliaisuuden ja puhumisen asioista, jotka eivät olleet tarpeellisia. Hän myös vältti kolme asiaa ihmisiin liittyen: hän ei koskaan moittinut, kritisoinnut tai etsinyt vikoja toisista. Hän ei sanonut mitään mistä ei olisi toivonnut saavansa Jumalalta palkkiota. Kun hän puhui, olivat kuuntelijat lumottuja ja täysin hiljaa, aivan kuten heidän päitensä päällä olisi istunut lintuja. Kun hän oli hiljaa he puhuivat, mutta eivät koskaan väitelleet hänen edessään; kun yksi puhui, muut kuuntelivat kunnes hän lopetti ja he puhuivat vuorotellen. Hän nauroi kun he nauroivat ja ilahtui kun he ilahtuivat. Jos ulkopuolinen käyttäytyi töykeästi häntä kohtaan, vastasi hän tälle kohteliaasti, vaikka hänen kumppaninsa olisivat protestoineet. Hän tapasi sanoa: jos näet jonkun tarpeessa, auta häntä. Hän ei hyväksynnyt kehuja keneltäkään joka ei ollut aidosti muslimi. Hän ei koskaan keskeyttänyt kenenkään puhetta, ellei tämä ylittänyt rajoja. Tässä tapauksessa hän keskeytti pyytämällä häntä lopettamaan tai nousi seisomaan.”

Kysyin häneltä seuraavaksi Profeetan (s) hiljaisuutta koskien. Hän sanoi:

”Hänen hiljaisuutensa perustui neljään asiaan: kärsivällisyys, varovaisuus, mietiskeleväisyys ja huomaavaisuus. Hänen huomaavaisuus tarkoitti sitä, että hän huomioi ja kuunteli kaikkia tasavertoisesti. Hänen mietti mikä on jäävää ja mikä on katoavaa. Hänellä oli täydellinen tasapaino kärsivällisyyttä ja itsehillintää. Mikään ei raivostuttanut häntä. Hän oli varovainen neljään asiaan nähden: tehdessään jotain hyvää, jotta muut ottaisivat hänestä mallia, kieltäytyessään jostain pahasta, jotta muutkin jättäisivät sen, ponnistuksissaan, tehdä parhaat päätökset yhteisönsä parantamiseksi, tehdessään sen, mistä seuraisi hyvää niin tässä kuin seuraavassa maailmassa.”